Psst!
Tämä artikkeli on alunperin julkaistu vuonna 2018 ja julkaistu uudelleen 2024 kun sain onnistuneesti palautettua blogihistorian vanhoilta verkkosivuilta
Huijari eli Confidence Man on henkilö joka saa sinut antamaan hänelle jokaisen omistaman lanttisi kun sinut on raahattu tarpeeksi syvälle jäniksenkoloon, etkä välttämättä edes tiedosta olevasi siellä
Varmasti maailman toisiksi vanhin ammatti on ollut huijata toisia ihmisiä heidän elannostaan. Taikurina yksi mielenkiinnon kohteistani oli juuri erilaiset konseptit huijareista ja kuuluvat ne myös oppimäärääni opiskellessani miten ihmisten aivot toimivat, näitä samoja perustekniikoita kun käyttävät niin huijarit kuin taikuritkin
Huijauksen perusrakenne ei ole rakettitiedettä
Huijaukset rakentuvat kaikessa yksinkertaisuudessaan luottamuksen ympärille, kuten käy ilmi jo englannin termistä "confidence man". Valitettavasti omassa käännöksessessämme tämä ei käy ilmi ja sanasta huijaus muodostuu mystinen salataide, jonka mekaniikkoja kukaan ei tiedä
Kollegasi töissä saattaa eräänä kauniina päivänä suositella sijoittamaan todella edulliseen tonttiin ja erittäin hyvältä kuulostavan tarinan päätyttyä on työkaverisi mysteerisesti kadonnut. Kadonneet ovat myös kymmenen tuhatta euroa tililtäsi jotka hänen kanssaan sijoitit, mutta mistäs sinä olisit voinut tietää tulevasi huijatuksi tällä tavalla sillä luotit työkumppaniisi
Jokainen meistä tuntee ja kokee olevansa fiksumpi kuin muut, tämä yksinkertainen mentaliteetti on yksi tärkeimmistä periaatteista minkä johdosta ihmiset yleensäkin lankeavat huijauksiin. Ihmiset jotka ajattelevat olevansa muita fiksumpia ja kokevat etteivät he voi tulla huijatuksi ovat huijarien näkökulmasta varmasti herkullisin mahdollinen kohde ja useat henkilöt jotka näin ovat ajatelleet ovat menettäneet kaiken ja lopulta päätyneet etsimään syvältä ladatun aseen piipusta toivoa, tai kattoparrusta roikkuvasta silmukasta lohtua
On olemassa useita syitä joiden takia ihmiset osallistuvat huijauksiin, kyse ei ole siitä että he ovat tyhmiä tai ahneita vaikka varsinkin ahneus saattaa olla usein merkittävässä roolissa tietyn huijauksen etenemisen kannalta
Voiko minusta kehittyä huijaamaton henkilö, voinko kehittää immuuniteetin kaikille mahdollisille huijauksille?
Valitettavasti et voi. Ketä tahansa voidaan huijata, R. Paul Wilsonin sanoin ainoa keino pysyä turvassa kaikilta mahdollisilta huijauksilta on pysyä lukittuna neljän seinän sisällä ikuisesti, sulkea kaikki yhteys ulkomaailmaan ja olla vastaamatta kaikkiin yhteydenottoihin
Tiedämme kaikki kuitenkin tämän olevan ensinnäkin hyvin epäterveellistä, mutta myös täysin mahdotonta. Ihmisen psyyke ei pysy kasassa mikäli tämä kyseenalaistaa ympäröivää maailmaansa jatkuvasti
Ainoa mitä voit tehdä on kehittää terveissä määrissä pientä vainoharhaisuutta ja oppia tunnistamaan mahdollisia huijauksia tulevaisuudessa jos sinua on jo huijattu. Paras lääke huijauksia vastaan on opiskella niistä sekä opettaa muita ihmisiä niiden toiminasta. Uusia keinoja löydetään varmasti aina, mutta tieto tulee olemaan aina suurin ase tietämättömyyttä vastaan myös tässäkin asiassa
HOOK - LINE - SINKER tiivistetysti - Huijauksen rakenne pähkinänkuoressa
Hook eli koukku tai syötti on tekniikka joka saa nimensä ironisesti kalastuksesta jossa sinut nähdään herkullisena saaliina. Luonnollisesti kaikki on aloitettava ensin juuri sinun mielenkiinnosta. Sinua ei voida köyttää sisään mihinkään, mistä et ole edes kiinnostunut
Myynti- ja markkinointityön parissa tekevät henkilöt voivat ymmärtää konseptin paremmin käyttämällä termiä pitch, jossa esität mahdolliselle asiakkaalle tai liikekumppanille lyhyen vedoksen ideastasi, jolla koitat houkutella heidät tekemään kauppaa kanssasi, ostamaan ideasi tai sijoittamaan liiketoimintaasi
Line eli vapaasti käännettynä siima on huijauksen keskivaihe, se prosessi jonka ympärille koko huijaus rakentuu. Koko prosessi ja sen monet vaiheet jossa mielenkiintosi on jo herätetty ja sinua koitetaan ujutaa tiukemmin kiinni hämähäkin seittiin. Riippuen erilaisista toteutuksista tämä voi kestää jopa vuosia sekä se voi sisältää monta erilaista välivaihetta. Helposti ajateltuna tämä on siis se vaihe, jossa olet jo huijauksen uhrina, mutta et vielä ole antanut kenellekään rahaa
Sinker eli kun annat kaikki rahasi ja joskus vähän enemmänkin
Annetaan esimerkki legendaarisesta huijauksesta jota huhupuheen mukaan tehdään vieläkin onnistuneesti
Musta raha (esimerkki)
Hook
"Kun isoja määriä rahaa siirretään kansainvälisten rajojen yli yksi tavoista varmistaa setelien turvallisuus varastukselta tai korruptiolta on ns. mustakäsittely, jossa setelit värjätään hyvin paksulla musteella, jättäen jäljelle mustia paperin paloja"
"Sitä mustetta ei pystytä pankin ulkopuolella poistamaan, paitsi minä tunnen yhden kaverin joka voi"
"Meillä sattuu olemaan säiliöllinen tätä käsiteltyä rahaa. Kukaan ei tiedä että se on kadoksissa ja meidän täytyy vaan saada irrotettua mustekäsittely irti. Tämä kaveri on kehittänyt kemiallisen yhdisteen jossa liottamalla seteleitä muste lähtee lopulta irti. En pysty itse hoitamaan kaikkea näistä seteleistä tai raha pystytään johdattelemaan kaikki minuun, mutta jos haluat osallistua tähän projektiin niin voit ostaa osan näistä niin annan sinulle sitä kemikaalia ja voit käydä putsaamassa omat setelisi. Todistan että tämä toimii, ota tästä vähän tätä liuosta ja pussillinen näitä seteleitä ja heitä se hotellisi kylpyammeeseen viideksi tunniksi ja anna setelien kuivua niin muste lähtee irti"
Line & Sinker
Ja niin muste lähteekin irti, huijari kavereineen murtautuu hotellihuoneeseesi poissa ollessasi ja vaihtaa mustat paperit oikeisiin seteleihin, mahdollisesti lisäten vähän väriainetta kylpyammeen veteen tehden siitä tummempaa. Kun tulet takaisin ja huomaat että hei tämähän oikeasti toimii, menet takaisin ja ostat rekkalastillisen mustaa rahaa ja liuosta. Tällä kertaa muste ei tosin enää liukenekkaan irti
Huijausta voidaan jatkaa ottamalla uhriin yhteyttä poliisiyksikköä imitoiden ja pyytämällä heidän apua ostamalla lisää mustia seteleitä "jotta rikolliset saataisiin kiinni". Poliisi voi syöttää uhrille erilaisia valeita kuinka valtio tulee korvaamaan tämän käyttämät rahat tai mitä tahansa hyvältä kuulostavia valeita
Huijaukset ovat häikäilemättömiä ja niitä tulee olemaan niin kauan kuin on huijattavia ihmisiäkin, niiden onnistumista voidaan kuitenkin aina vähentää kuten mainitsin aikaisemmin opiskelemalla ja opettamalla. Kulttuurillinen mentaliteetti jossa uhria pidetään tyhmänä ja osittain syyllisenä koska tämä lankesi jopa tyhmältä kuulostavaan huijaukseen ei auta myöskään yhtään. Yleensä uhreille valitettavasti jää niin vahva tunne syyllisyydestä, etteivät he suostu kertomaan kokemuksistaan kenellekään ja vievät kokemuksensa lopulta hautaan asti