Psst!
Tämä artikkeli on alunperin julkaistu vuonna 2018 ja julkaistu uudelleen 2024 kun sain onnistuneesti palautettua blogihistorian vanhoilta verkkosivuilta


Tally-Ho merkkiset pelikortit

Pelikortteja on monenlaisia, mutta meillä täällä Suomessa ei niinkään ole varsinaista kulttuurillista sitoutumista pelikorttien ympärillä. Onkin siis mielenkiintoista kun tutustutaan varsinkin Yhdysvaltojen historiaan näiden pahvin palasien seurassa

Amerikassa toimiva, pelikortteja valmistava yhtiö USPCC on porskutellut hyvin vuodesta 1857 lähtien. Heillä on pitkä linjasto eri merkkisiä kortteja eri tarkoituksiin ja tekevät he myös mittatilaustyönäkin kortteja yrityksille ja yksityishenkilöille. Mittatilaustyötä tulee heille jatkuvasti keräilijöiden ja taikurien toimesta ja valtavat paperipainot hyrräävät jatkuvasti

Brändiarvo

Jokainen lapsi ja muori valtameren toisella puolella mitä todennäköisimmin tuntee jo kansalliseen maineeseen nousseet Bicycle merkkiset pelikortit ja on erittäin todennäköistä, että pakka niitä löytyy jokaisesta kodista. USPCC:n valmistamia korttipakkoja löytyy aina isoista kaupoista huoltoasemillekin. Korttipelien opetus siirtyy kätevästi isovanhemmilta lapsille ja lapsenlapsille

Onkin hämmästyttävää mielestäni että pelikortit ovat päässeet sellaiseen maineeseen että jokainen tunnistaa pelkästään kortin taustapuolesta että nämähän ovat nämä kortit joita on ollut jo iät ja ajat ja joilla on korkea brändimaine vaikka eivät välttämättä ihan Coca-Colan tasolle pääsekään

Haluaisin kirjoitella nippelitietoa ja mielenkiintoisia asioita näistä ihmeellisistä pahvilapuista

 

Hauskoja sattumuksia pelikorteista

Vuodessa on 52 viikkoa ja pelikortteja on pakassa 52

Jokaisessa maassa on 13 korttia ässästä kuninkaaseen ja vuodessa kuu kiertää planeettaamme n. 13 kertaa

Jokaista kuvakorttia löytyy pakasta yhteensä 12 kappaletta ja vuodessa on 12 kuukautta

Jos lasket kaikki pelikorttien arvot yhteen saat 364, lisäämällä jokerin vielä yhtenä saat määrän päiviä jota on vuodessa

 

Rakastetut pelikortit

On vaikeaa pistää sormea tarkasti sen päälle, milloin ensimmäiset pelikortit ovat syntyneet. Historioitsijat asettavat mahdollisuuden Tang-dynastian aikoihin 900-luvulle, löydöksiä oikeista pelikorteista löytyy myös Ming-dynastian ajoilta (1300-luku) mutta 1300-luvulla kortit olivatkin jo olemassa muuallakin

Pelikortit rantautuivat egyptistä eurooppaan 1300-luvun lopulla ja modernit 52 kortin pakkamme jotka tunnistamme ovatkin kotoisin Ranskasta

Ensimmäinen jokeri (1863)

Korttien maat eli meidän tapauksessa hertat, ruudut, ristit ja padat erosivat kulttuurillisesti toisistaan. Italian, Saksan, Sveitsin ja Espanjan korttien maat olivat vasemmalla näkyvästä taulukosta hyvin erinäköisiä ja erinimisiä kuin nykyiset kortit

USPCC:n valmistamien pelikorttien suuri salaisuus

Jenkeillä on kyllä varmasti naurettavin tarjonta pelikortteja jota on mahdollista kuvitella. Eri merkit on suunniteltu omille markkinoilleen, on muovista valmistettuja kortteja, erityisesti pokerin pelaamiseen valmistettuja kortteja, pelikortit arkeen ja jopa luksuskortteja

Suuri osa eri merkeistä ovat olleet alunperin omia valmistajia jotka USPCC on sitten ostanut itselleen ja nyt valmistaa niitä, kuten Fournier kortit jotka ovat lähtöjään Espanjasta ja nykyään ovat sitten USPCC:n omistuksessa

Jokainen pakka merkistä riippuen tuntuu käsissä täysin erilaiselta, muoviset tai muovipäällystetyt kortit ovat täysin erilaisia pahvikartongista valmistettuihin verratuna ja jokaisella on omat hyvät ja huonot puolensa

Mutta mikä on tämä suuri salaisuus josta mainitsin? Ne ovat halpoja verrattuna Suomalaisiin kortteihin!

Tavallisesta kaupasta ostetut kortit ovat kamalia. Ne maksavat paljon ja ovat kaikella tavalla vääriä (kooltaan ja käsittelylaadultaan), niissä ei ole pinnoitteita ja ovat muutenkin yksi kuvottavimpia asioita joita voi kuvitella parempien korttien käsittelyn jälkeen

Suomessa tietääkseni kaksi suurinta liikettä joista voit hankkia näitä edullisia ja laadukkaita pelikortteja ovat Aprilli ja Punanaamio 

(kumpikaan näistä yrityksistä ei maksa minulle tämän kirjoituksesta valitettavasti mitään, mutta jos hei puniksen tai aprillin työntekijät joskus erehdytte jonkun ihmeen kautta lukemaan tätä niin hint hint vinks vonks antakaa rahaa)

Pelikortteja sodan aikana

Pelikorttien historia Yhdysvalloissa yltää aina sodankäyntiin asti

Vietnamin sodan aikana sotilaille lähetettiin tuhansia ässiä joita sotilaat jättivät käyntikorttimaisesti vihollisten ruumiiden ääreen psykologisen sodankäynnin keinona ja jotkut jopa pitivät kortteja kypärässään

Sotilaille annettiin olettaa että Vietnamilaiset joukot pelkäsivät tätä klassista pata korttia "kuoleman korttina" ja auttoi se pitämään sotilaiden moraalia yllä

Kuvassa näkyy pakka joka sisältää pelkkiä ässiä. Näitä voitiin sitten jättää jopa lojumaan varoituksena vihollisjoukoille metsäpoluille ja luontoon

 

Toisessa maailmansodassa sotilaille lähetettiin Bicycle pelikortteja jotka liuotettuna aukesivat paljastaen korttien sisälle painetun salaisen kartan jonka avulla voitiin navigoida takaisin omien joukkojen luokse

Tarkkaa määrää pakoista jotka sotilaille lähetettiin ei ole tiedossa, mutta ainoat selviytyneet kappaleet näistä karttapakoista jotka on tiedossa löytyvät Washington D.C kaupungissa sijaitsevasta kansainvälisestä vakojaamuseosta

Eiköhän ole aika lopettaa, raapustan aiheesta ehkä myöhemmin lisää. Jätän vielä yhden nippelitiedon tähän loppuun kuitenkin

Tiesitkö että videopelejä valmistava yritys Nintendo aloitti toimintansa vain pelikortteja valmistavana yhtiönä ennen kuin se laajensi toimintaansa myös muihin peleihin?

Comment