Psst!
Tämä artikkeli on alunperin julkaistu vuonna 2018 ja julkaistu uudelleen 2024 kun sain onnistuneesti palautettua blogihistorian vanhoilta verkkosivuilta


Kippis!

Jatketaan rakkaudesta taikuuteen tarinaa ja puhutaan vähän esiintymistaidosta

Esiintymällä pääsääntöisesti aina humaltuneille ihmisille erilaisissa opiskelijatapahtumissa opin itselleni yhden tärkeimmistä elementeistä taikuutta esittäessä

Humalaiset ovat paras yleisö taikuuden harjoittelua varten

Humalaiset ihmiset ovat paras ja pahin yleisö esityksellesi, esiintymällä pääsääntöisesti heille auttoi kehittymään valtavasti esiintyjänä. Huomasin että kun ihmisen keskittymiskyky pyöri enintään kissan tasolla, eivätkä ole ympäristöstään juurikaan tietoisia niin pääsin pälkähästä ja epäonnistumisistani helpommalla

Epäonnistuin aloittaessani useita kertoja ja jokaisesta kerrasta opin jotain tärkeää. Humaltuneet eivät kuitenkaan huomaa pieniä mokia, ainakaan niin hyvin kuin selvänä olevat olisivat huomanneet

En ole sanomassa että epäonnistuminen olisi haluttu lopputulos, ne täytyy ottaa kokemuksena jonka kautta voit oppia ja kehittää itseäsi

Taikureilla on hyvä nyrkkisääntö näyttää temppuja vain jos he osaavat ne silmät sidottuna, yhdellä kädellä seisten ja nukkuessaan kaikki samaan aikaan. Joskus kuitenkin tulee epäonnistuttua ja virheistään oppii, humalaiset pehmensivät sitä epäonnistumisen tunnetta ja auttoivat jatkamaan eteenpäin. En halua kuitenkaan antaa mielikuvaa että on täysin hyväksyttävää epäonnistua jatkuvasti koska se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettet ole harjoitellut kyseistä efektiäsi tarpeeksi kauan. Takaisin sorvin ääreen siis ja harjoittelemaan lisää

Humalaiset ovat pahin yleisö taikuuden harjoittelua varten

Mikä onkaan parempi tapa kehittyä esiintyjänä kuin aina esiintyä sille vaikeimmalle mahdolliselle yleisölle, jonka pääsääntöisenä tehtävänä on kusta nilkkoihisi (usein ei kuitenkaan kirjaimellisesti) ja pilata temppusi olemalla ns. hankala asiakas

"Saanko tunkea korttini jonnekin tuonne pakkaan ja sekoittaa sen itse?"

"No kerroppa minulle sitten korttini kun olet niin fiksu"

"Mä muuten tiiän miten toi tehtiin"

Esiintymällä vaikeimmalle mahdolliselle yleisölle kehityin enemmän kuin olisin osannut kuvitella

Muutin esiintymistyylini olemaan interaktiivisempi ja pyrin antamaan vapaat kädet näille ihmisille. Mikä onkaan mahdottomampaa kuin löytää kortti jota en tiedä pakasta, jonka juuri sinä olet sekoittanut. Opin paljon ihmisiltä jotka koittivat olla hankalia ja empatian avulla lopulta voitin heidät puolelleni ja annoin heidän nauttia siitä mistä itsekin nautin, taikuudesta

Kiitos, kaikki maailman humalaiset

Comment