Taikuri syntymäpäiville
Aikuisten merkkipäivillä on usein se sama ongelma. Vieraat ovat kolmesta eri suunnasta ja neljästä eri vuosikymmenestä, eivätkä pahimmillaan aina tunne toisiaan. Työkaverit istuvat yhdessä pöydässä, suku toisessa, ja kolmannessa on kaksi ihmistä jotka eivät ole nähneet toisiaan kahteenkymmeneen vuoteen.
Ohjelmanumero on siinä tilanteessa harvinaisen hyödyllinen, koska se antaa kaikille saman puheenaiheen. Sen ei tarvitse olla iso. Sen pitää vain olla jotain, mistä voi puhua vieraan ihmisen kanssa.
Kolme sukupolvea samassa tilassa
Ohjelmani on rakennettu aikuisille. Se ei tarkoita, että lasten pitäisi poistua huoneesta. Korttitaikuus ja mentalismi eivät vaadi katsojalta mitään esitietoja, ja lapsenlapset uskaltavat yleensä kysyä sen ääneen, mitä muut miettivät.
Varsinaisia lastenjuhlia en tee, eikä ohjelmassani ole ilmapalloja. Seka-ikäiset juhlat ovat esittämieni syntymäpäiväjuhlien normi.
Päivänsankari saa itse päättää
Osa haluaa olla esityksen keskiössä. Osa vihaa ajatusta.
Kerro kumpi hän tai sinä itse olet, niin toimin sen mukaan. Voin rakentaa hänelle/sinulle oman hetken, jossa päivänsankari on se joka tekee mahdottoman ja koko sali katsoo. Tai voin jättää hänet rauhaan kokonaan, jolloin hän saa istua ja katsoa muiden hämmästyvän ja olla osa yleisöä, mutta ei välttämättä huomion palavana keskipisteenä juuri siinä hetkessä.
Kukaan ei myöskään joudu nostetuksi esiin vasten tahtoaan. Se joka ei halua koskea kortteihin saa katsoa rauhassa. Kokemukseni mukaan hän on illan lopussa se kaikkein hämmentynein.
Lähitaikuus vai lavashow?
Lähitaikuudessa kierrän pöydissä ja esitän pienelle porukalle kerrallaan, tai riittävän pienen yleisön tapauksessa kerätään koko porukka yhteen saman pöydän äärelle. Kiertely ei vaadi omaa kohtaa aikataulusta eikä keskeytä mitään, ja se on paras vaihtoehto silloin kun vieraat ovat useassa pöydässä tai liikkuvat tilasta toiseen.
Lavashow kokoaa kaikki saman esityksen ääreen 15–30 minuutiksi. Se toimii puheiden jälkeen tai illan kohokohtana, ja se vaatii tilan oman äänentoiston.
Isommissa juhlissa voidaan hyvin yhdistää molemmat. Lähitaikuutta vieraiden saapuessa ja seurustelun lomassa, lavashow illan huipentumaksi.
Mihin kohtaan päivää
Merkkipäiväjuhlat ovat usein iltapäivällä ja niissä on kahvitarjoilu ruokailun sijaan. Se muuttaa ajoituksen hieman.
Paras hetki on ruokailun tai kahvin jälkeen, tai kahvin aikana. Ainoa hetki jota kannattaa välttää on itse tarjoilu, koska silloin kädet ovat varattuina ja huomio on lautasella.
Jos juhlissa on puheita ja lahjojen antamista, ohjelma toimii hyvin niiden perässä. Se kääntää tunnelman juhlavasta rennoksi, taikurina voin helposti myös osallistua ja juontaa lahjojen antamista.
Kesto riippuu vierasmäärästä.
Kotona vai juhlatilassa?
Lähitaikuus onnistuu kummassakin. En tarvitse lavaa, äänentoistoa, valoja enkä erillistä tilaa, ja kortit kulkevat taskussa. Olohuone ja keittiön pöytä riittävät. Lavashow vaatii tilan oman äänentoiston ja alueen, jonka koko yleisö näkee. Pienemmälle yleisölle esitys onnistuu usein myös ilman mikrofonia, kunhan kaikki ovat samalla alueella ja kuuloetäisyydellä. Kesäjuhlissa kannattaa mainita, jos ollaan ulkona. Tuuli ja suora auringonpaiste vaikuttavat siihen mikä toimii.
Yllätyksenä
Ohjelman voi tilata myös niin, ettei päivänsankari tiedä siitä. Lähitaikuutta varten kaikki tarvitsemani mahtuu taskuihini, joten voin saapuessani aloittaa taikomiset miltein välittömästi, ilman suurempaa alkuasettelua tai järjestelyä. Jos teet näin, kerro etukäteen millainen ihminen hän on. Yllätys toimii vain jos se on hänelle mieluinen.
100 % tyytyväisyystakuu
Jos esitykseni jättää teidät kylmäksi, ette maksa mitään.
Suunnitteletko juhlia?
Kerro juhlien ajankohta, paikkakunta ja arvioitu vierasmäärä. Ehdotan mihin kohtaan päivää ohjelma kannattaa sijoittaa ja mitä se maksaa. Vastaan saman päivän aikana, usein jopa tunnin sisällä.