LÄHITAIKUUS
Taikuutta suoraan silmien edessä.
Kun mahdoton tapahtuu vain muutaman sentin päästä, katsoja ei vain katso esitystä, hänestä tulee osa sitä.
Kiertävä lähitaikuus
Liikun pöydästä pöytään tai seurueesta seurueeseen. Jokainen ryhmä saa oman esityksensä, eikä juhlaa tarvitse keskeyttää kertaakaan. Tämä toimii erityisen hyvin silloin, kun vieraita on yli parikymmentä tai he ovat jakautuneet useampaan pöytään.
Yhteinen esitys
Pienemmissä tilaisuuksissa vieraat kerätään yhden pöydän tai esiintymisalueen ympärille. Kaikki kokevat saman esityksen yhtä aikaa, aivan käden ulottuvilta. Toimii tavallisimmin noin viidestä kahteenkymmeneen henkeen, kunhan kaikki saadaan kokoonnuttua yhteen.
Entä jos joku ei halua osallistua?
Kukaan ei joudu eteen vasten tahtoaan. Luen tilanteen samalla kun tulen pöytään, ja se joka ei halua koskea kortteihin saa katsoa rauhassa. Kokemukseni mukaan hän on illan lopussa se kaikkein hämmentynein.
Mitä tarvitsen?
Lähitaikuus ei tarvitse lavaa, äänentoistoa tai valoja. Kortitkin kulkevat kätevästi taskussa.
Käytännössä tarvitsen vain tilaa, jossa voin kohdata vieraat läheltä. Useimmiten tämä tarkoittaa pöytää tai muuta paikkaa, jonka ympärille pieni seurue voi kokoontua. Jos tapahtumassa ei ole pöytiä lainkaan, kierrän vieraiden joukossa seisaallaan.
Lähitaikuus ei ole sidottu tiettyyn kohtaan iltaa. Se voi kulkea ruokailun jälkeen, seurustelun lomassa tai toimia omana ohjelmanumeronaan. Ainoa hetki, jota kannattaa välttää, on itse ruokailun aikana. Silloin kädet ovat varattuina ja huomio on lautasella. Ruoan jälkeen, ennen kahvia tai kahvin aikana, esitykselle löytyy usein luonteva hetki.
Mitä esityksessä nähdään?
Korttitaikuutta ja mentalismia. Kortit ovat aina mukana, mutta väline ei ole pointti.
Mahdottomia sattumia.
Ajatuksia, joita en olisi voinut tietää.
Valintoja, joiden ei pitäisi olla ennustettavissa.
Ja ennen kaikkea: puhdasta mahdottomuutta.
Taikuus tapahtuu aivan katsojien edessä, usein pöydällä tai heidän omissa käsissään. Yleisö seuraa aivan vierestä, eikä mikään tunnu olevan piilotettuna heiltä. Juuri siksi selitystä on niin vaikea keksiä.
Ohjelma on rakennettu aikuisille. Käytännössä se tarkoittaa, että esitys nojaa keskusteluun, ajoitukseen ja huumoriin eikä äänenvoimakkuuteen. Nauretaan paljon. Kukaan ei vain joudu teeskentelemään sitä.
Millaisessa tapahtuman rakenteessa lähitaikuus on erityisen hyvä?
Tilanteisiin, joissa ihmiset seurustelevat, syövät tai liikkuvat. Häiden cocktail-hetkeen, syntymäpäiville, polttareille, illanvietoille, virkistyspäiviin, asiakastilaisuuksiin, messuosastolle ja pikkujouluihin.
Jos tapahtumassasi ei ole hetkeä, jolloin kaikki vieraat pysähtyvät yhtä aikaa, lähitaikuus toimii silti. Se kulkee illan mukana eikä vaadi omaa paikkaansa aikataulussa.
Entä lavashow lopuksi?
Isoissa tilaisuuksissa toimiva ratkaisu on usein yhdistää molemmat. Lähitaikuutta vieraiden saapuessa ja seurustelun lomassa, lavashow illan huipentumaksi.
Yhdistelmä toimii, koska lähitaikuus tavoittaa jokaisen erikseen mutta ei koskaan kaikkia yhtä aikaa. Lavashow sulkee sen aukon. Kaikki päätyvät lopulta samaan hetkeen, ja loppuillaksi koko juhlaväellä on yhteinen puheenaihe.
Koska yleisö on valmiiksi jo lämmitelty lähitaikuudella, lavataikuuden esitys otetaan lopussa vastaan innolla ja odotuksella.
Tutustu lavashow’hun
100 % TYYTYVÄISYYSTAKUU
Jos esitykseni jättää teidät kylmäksi, ette maksa mitään.
Suunnitteletko tapahtumaa?
Kerro tapahtumasi ajankohta, paikkakunta ja arvioitu vierasmäärä. Vastaan saman päivän aikana.